TiXu's BlinG tuotteitta ei myydä ulkomaisilla sivuilla (esim .de) olevissa "nettikaupoissa" Ne ovat valheellisia mainoksia.
Tilatessasi huomioithan että teen työtä kotoani käsin, ja taloudessani on kissoja.
Tuotteille muodostuu postitusvalinta ja postitushinta kassalle siiryttyä ja osoitetitetojen syötettyä.
Muistathan palata maksutapahtuman jälkeen takaisin kauppaan, jolloin maksutapahtuma vahvistuu ja saat itsellesi tilausvahvistuksen.

Kaunis, mutta surua huokuva kuva kissasta toiveena päästä suojaan talven alta. Kassissa myös heijastava lisä.
Kaunis väririkas kuva kukitetusta satujen hevosesta. Kassissa myös heijastava lisä.
Kaunis väririkas kuva pastellin sävyisenä kissanpennusta kukkakedolla perhosjahdissa. Kassissa myös heijastava lisä.
Hyvän kokoisella heijastavalla tervehdyksellä varustettu olkakassi.
Kassin pinnalla silitettynä lisäksi kaksi heijastavaa roosa nauhan kuvaa.
Kassin pinnalla silitettynä lisäksi kaksi heijastavaa roosa nauhan kuvaa.
BOSS MOM kahvikupille kaveriksi löytyy myös kesäinen paita samalla noheella kuvalla !
Värillinen kuppi kahdella eri Stitch kuvalla !
Alasvetovalikosta pystyy valitsemaan mieluisen paketin. Osassa paketteja on kolme tuoksua ja osassa kaksi tuoksua.